Ajatuskipinöitä

Tähän alkuun sopii mielestäni hyvin yksi isäni lempi tokaisuista: ” Jos jotakin oli ymmärretty, niin se oli väärin ymmärretty!” Tekstini ei kerro Tuomaksen hyvinvointifilosofiasta. Teksti syntyy niistä ajatuksista, jotka jäivät mielen pieltäni kutittelemaan keskusteluistani hänen kanssaan. Pystyn käsittelemään vain sitä, minkä kullakin hetkellä pystyn ottamaan vastaan. Tuomaksella saattoi olla vaikka kuinka hienoja ja hyviä ja erilaisia ajatuksia, mutta ne jotka minua puhuttelivat kumpuavat siitä, missä kohdin minä olen nyt elämässäni ja mitä mahdollisia muutoksia olen valmis tekemään. Niin kuin kaikki parhaat jutut, ei tämäkään ole kertarykäisy vaan prosessi, jotka jatkunee pääni sisällä ja lopulta teoissani vielä pitkään. Haluan kuitenkin kirjata alkukipinä ajatukset nyt mahdollisimman tuoreina ylös, jotta voin tarvittaessa myöhemmin palata näihin.

Tasapaino ja rentous treeneissä. Että voisi treenata mahdollisimman pitkään terveenä. Joukossa saa olla tiukkaakin treeniä ja hektistä arkea, mutta sen vastapainoksi olisi hyvä olla kevyempää, palauttavaa liikkumista. Tämä mielestäni jo aika hyvin toteutuukin. Pitkät peruskestävyyshölköttelyt ja työmatkakävelyt ovat minulle sitä palauttavaa ja mieltä hoitavaa treeniä.  Valmentajan viikkoon lanseeraamant kaksi lepopäivää, joille aluksi nikottelin, ovat sopineet minulle hyvin! Mutta tässä on oltava tarkkana ja kuulosteltava tuntemuksiani, herkästi menee ylikin kun tykkään tehdä kovaa. Tänään työmatkakävelyllä huomasin kuinka meluista täällä Helsingissä on! Kontrasti tunturin hiljaisuuteen oli niin suuri.

Syöminen. Tässäkin tasapaino. Tuomaksen ajatus oli yksi muutos kerrallaan ja rennosti. Syömisen haluan kaikista eniten oppia. Ihan varmasti voisin laihtua nopeastikin vaikka millä dieetillä, mutta loppupeleissä haluan olla terve ja normaalipainoinen aina, en vain pienen hetken ajan tiukan ruokapäiväkirja rutistuksen jälkeen. Omia kompastuskiviäni ovat aidon nälän tunnistaminen ja tolkullinen reagointi siihen. Ehkäpä paras anti oli uskon saaminen siihen, että oikealla tiellä ollaan, vaikka eteneminen onkin hidasta.

Tuomas heitti ilmaan ajatuksen siitä, että minulle ehkä riittäisi neljä ateriaa päivässä. Pyörittelen ja makustelen tätä ajatuksen tasolla. Periaatteessa tykkään. Kunnollisia, reilun kokoisia aterioita harvakseltaan, eikä mitään jatkuvaa nälän siirtelyä pienillä välipaloilla. Onhan tuossa perääkin. Oikeaa ruokaa on paljon vaikeampi syödä liikaa ja lämpimästä ateriasta tulee pidemmäksi aikaa kylläinen ja henkiselläkin tasolla tyydyttynyt olo.

Sosiaalisuus ja jakaminen. Että voisi vaikka sarjojen välissä jutella salilla ihmisille. Minä moikkailen kaikki salille tulijat ja lenkkipuolulla kanssajuoksijat. Jututan mummukat bussipysäkillä. Eikä minulle tuota ongelmaa majoittaa vieraita ihmisiä kotiini. Ja silti valitsen treeniaikani mieluiten niin, että paikalla olisi mahdollisimman vähän ihmisiä. Työni ja perhe-elämä vaativat olemaan sosiaalisia ja treeni on minulle kuitenkin pohjimmiltaan sitä omaa aikaa. Aikaa, jolloin ehdin ajatella ja ihmetellä ihan vain pääni sisäisiä tapahtumia, ihan itsekseni. Mutta ehkä tässäkin Tuomas tarkoitti jonkinlaista hyvän kiertoon laittamista, jota sinällään ajatuksena kannatan.