Viikkoraportti 17 ja heinäkuun yhteenveto

Painosta tänään ei ole tietoa. Olen edelleen reissussa, kaukana kotivaa'asta. Eilisen ruokaörvellyksen jälkeen en kyllä puntarille halua noustakaan ennen kuin keskiviikkona aikaisintaan. Heinäkuussa paino on pysynyt 81 kilon tuntumassa.

Ruokapäiväkirjaa olen nyt pitänyt tunnollisesti viikon ajan. Ja aion pitää jatkossakin. Se on helppoa ja tehokasta. Sain purettua pääni sisäisen väitteen, etten sitä ikuisesti jaksa pitää. Koitan tehdä ruokapäiväkirjasta huomenna koosteen. Syömisen puolesta viikko on mennyt lievillä(?) plus kaloreilla kulutukseen nähden.

Heinäkuun suurin anti on ollut Dr Philin kirjan antama ymmärrys sisäisestä puheestani. Kaikenlaista paskaa sitä tuleekin itselleen väitettyä. Sori, tätä ei oikein voinut kauniimmin muotoilla :)

Viikon toteutuneet treenit:
Ma lepo
Ti juoksu vk 3km + perusvoima
Ke juoksu 7.5 km pk
To kiertoharjoittelu
Pe lepo
La lepo
Su ehkä pieni juoksu onnistuisi +kotijumppa

Lauantain lepo tuli suunnittelematta reissun vuoksi. Joskus muut asiat kuin minä, mun napa, mun treenit ja mun systeemit on tärkeämpiä. Eilen oli sellainen päivä. Tänään toivon pääseväni pienen 30-40min pyrähdyksen juoksemaan. Jää nähtäväksi toteutuuko.

Heinäkuussa treenit kaikkineen ovat sujuneet tosi hyvin. Olen tykännyt kaikista harjoitteista ja saanut suurimman osan toteutettua. Erityisen ylpeä olen tuplatreenipäivien onnistumisesta! Olen vihdoinkin löytänyt avaimen (hiilarit) jolla voi vetää kaksi tiukkaa treeniä samaan päivään.

Viikon positiiviset:
Ruokapäiväkirja 24/7 rehellisesti.
Onnistunut tuplatreenipäivä.
Uusi km enkka 6'33 min 150 bpm keskisykkeellä.
Onnistuin tekemään 10 boksihyppyä minuuttiin toistetusti koko treenin läpi. Boksihypyt ei ole koskaan aiemmin menneet minuuttiin.

Viikon haasteet:
Ruokaa on tullut syötyä enemmän kuin tarpeen olisi painonpudotuksen kannalta. Positiivista asiassa on sen tiedostaminen ja ylöskirjaaminen. Se on hyvä lähtökohta muutokselle.

Ensi viikon tavoite on syödä maksimissaan kulutuksen mukaan, mieluiten 200-500 kCal/päivä kulutuksen alle.

Hotelliaamupalan pommi

Tänään söin aamupalan hotellissa. Melko hillitysti, mielestäni. Kaksi pientä riisipiirakkaa, voita, kippari juustoa, lasi maitoa, appelsiini, vesimelonia, muutama pekoni siivu ja 3 domino keksiä ja 2 Carneval keksiä. Keksit lasten lautasilta närpittyjä. Ei tullut ähky.

Henkisesti tuli kyllä krapula kun ruokapäiväkirjaan aamiaisen tiedot syötin. 1000 kilokaloria! Kiva. Puolet päivän kaloreista syöty heti aamusta.

Tiesin kyllä, että Domino keksit sisältävät 70 kcal/keksi. Sen vain halusin unohtaa siinä aamulla. Eivät kyllä olleet kaloriensa arvoisia. Kalori-makunautinto-suhde oli melko huono. Kyllä minä tiesin ennakolta miltä ne maistuvat. Eivätkä ne ole mikään superherkku minulle. Jatkossa vältän.

Signaalien torjuntaa

Painonpudotushaasteen kolmas avain käsittelee ulkoisten syömiseen aktivoivien signaalien torjuntaa ja vähentämistä. Ideana on luoda ympäristö, jossa on mahdollisimman vähän ärsykkeitä laukaisemassa ruokahalua.

Nälkä on paras mauste, kuten sanonta kuuluu. Oikeassa nälässä melkein mikä tahansa ruoka on hyvää. Ihminen on siitä jännä kokonaisuus, että pystymme syömään myös oikean nälän yli ja ohi. Jos ruoka on tarpeeksi houkuttelevaa, se herättää meissä ruokahalun, joka on eriasia kuin nälkä. Ruokahalun herääminen ei vaadi nälkää, mutta sen tyydyttäminen vaatii usein syömistä, sillä elimistömme on jo askeleen edellä ja pelkkä herkullisen ruuan ajattelu lisää syljen eritystä, mahahapon eritystä ja insuliinin eritystä, sitä kautta aiheuttaen matalan verensokerin ja sitten onkin jo oikeasti nälkä.

Avaimen idea on minimoida ne ruokahalun herättäjät. Pyrkimys on syödä vain oikeaan nälkään. Ei siksi, että ruokateollisuuden mainosmies ovelasti on saanut lempielokuvaamme kohtauksen, jossa sankaritar syö jäätelöä sohvalla sydänsuruunsa.

Henkilökohtaisen ympäristön arvioinnissa sain kiinni seuraavat ärsykkeet (ärsykkeitä oli kirjassa pitkä lista, joista saattoi ruksia omansa): Syön kellon mukaan. Hoidan ruokaostokset (usein) ilman ostoslistaa. Tiettyjen ihmisten läsnä olo laukaisee syömiseni. Valmistan välipaloja lapsilleni. Olen perheessäni (käytännössä ja omasta halustani) ainoa, joka raivaa keittiön ruokailun jälkeen.

Ruokahaluani aktivoivat myös sisäiset iskut: Väsymys ja stressi, pahimpina.

Ulkoisista iskuista tunnistin seuraavat: Ruuan näkeminen, ajankuluminen (kellon mukaan syöminen), ruuan maku, tietyt paikat kodissani, muiden syömisen katseleminen, jonkun tarjoama ruoka, lomamatkat ja kutsut ja juhlat.

Tänään oli malliesimerkki sisäisestä iskusta: Olin väsynyt ja heittänyt juuri puolisoni lentokentälle. Viikonloppuna edessä on paitsi yritys pitää kaksi kuusivuotiasta tosi elämän Duudsonia hengissä myös 800 kilometrin ajomatka ainoana kuskina ympäri Itä-Suomea. Väsytti ja stressasi. Ja vanha ystäväni sokeri lohdutti. Ensimmäisenä söin kaapista muksulta ylijääneet hedelmäaakkoset, siitä jatkoin kaakaoon, kunnes sain pysäytettyä itseni painonhallinta kirjan edellisessä luvuissa esitetyillä avain kysymyksillä. Kertomukseni itselleni ei ollut ollenkaan totta. Ihan huomaamattani pyöritin päässäni automaattilevyä joka väitti, että koska olen näin väsynyt, en voi muuta kuin syödä. Totta hitossa voin muuta kuin syödä. Siivosin ja kuuntelin musiikkia, se rentoutti :D Ja nyt on koti siisti.

Ärsykkeiden torjuminen alkaa siitä, ettei pidä koskaan käden ulottuvilla naposteltavaa. Koti on siivottava herkuista. Jos muu perhe haluaa herkkuja, niin niille järjestetään erityinen paikka, jonne painonhallitsijalla ei ole mitään asiaa. Poissa silmistä, poissa mielestä. Lisäksi on tärkeää korvata vanha makutottumus uudella. Makean himoon esimerkiksi hedelmiä. Pikku hiljaa makuaisti ja tottumukset muuttuvat. (Enemmän uskon tuohon tottumusten muuttumiseen kuin makuaistin muuttumiseen. Sokeri koukuttaa niin hyvin, että vaikka kuinka olisi ollut sokerittomalla ruokavaliolla pitkäänkin, niin sokerihiirestä sokeri maistuu silti aina hyvältä. Ok, siitä voi tulla todella paha olo, jos elimistö ei ole pitkään aikaan saanut puhdasta sokeria, mutta hyvältä se silti maistuu).

Ja sitten kirjassa on askeleita, joilla ympäristöstä luodaan pettämätön.

Askel yksi; hävitä kotoa herkut, pikaruuat ja helpot (epäterveelliset) naposteltavat.

Askel kaksi: Tuo tilalle terveellistä ruokaa. Hedelmiä ja vihanneksia, täysjyvätuotteita, vähä rasvaista lihaa, sokerittomia juomia.

Askel kolme: Osta fiksusti. Tee ruokalista, käytä ostoslistaa, älä mene kauppaan nälkäisenä, lähetä joku muu perheestä ostoksille.

Askel neljä: Toiminta kodin ulkopuolella. Luo suunnitelma etukäteen näihin tilanteisiin. Tutustu ravintolan ruokalistaan netissä ja päätä jo kotona ja kylläisenä mitä tilaat. Jos ruoka on rasvaista syö vain pieni annos, skippaa alkoholi, keskity ihmisiin ja seurusteluun mieluummin kuin ruokaan.

Askel viisi: Siivoa vaatekaapit. Dr Phil kehottaa heittämään pois kaikki liian isoksi käyneet vaatteet sitä mukaan kun hoikistut. Näin ei voi ajatella mahtuvansa niihin vielä joskus, vaan on mahduttava aina jatkossa uusiin pienenpiin vaatteisiin. Psykologista takaporttia lihomisen mahdollisuudelle ei pidä jättää auki. On sitouduttava mahtumaan uusiin ”laihoihin” vaatteisiin.

Omaan elämääni näistä vinkeistä otan useamman. Pyrin jatkossa rajaamaan keittiön vain syömiseen ja syömisen vain keittiöön, mieluiten ruokapöydän ääreen. Muun perheen herkut erilliseen kaappiin, jossa ne eivät ole silmissäni. ”Lihavia” vaatteita olenkin jo vienyt Pelastus Armeijalle. Erikoistilanteiden ennakointi pääsee myös ToDo-listalle.

KipuBingo

Shh...Usein en myönnä. En ajattele. Mutta, on tässä joitakin vaivoja ollut. En mielelläni puhu niistä. Ihan kuin ne menisivät siten ohi. Toisaalta eivät ne puhumalla paranekaan.

Viime viikolla oikean jalan penikka, eli säären etuosa, alkoi ilmoitella itsestään. Syyllisenä lienee kasvaneet juoksumäärät ja ennen kaikkea kasvanut vauhti. Ei se ihan kevyttä kuitenkaan ole tömäyttää vauhdikkaammalla askeleella 81 kiloista kehoa tantereeseen. Vaiva alkoi olla jo niin paha, että hieman onnuin kävellessäkin.

Toivon, että nyt tämä 6 päivän juoksutauko teki tehtävänsä ja vaiva hävisi. Ainakaan se ei enää kävellessä kipuile. Jatkossa aion myös pitää tarkasti huolen siitä, että juoksen vain pehmeällä alustalla. Eli en juoksu asfaltilla. Ehkäpä suuntaan uusille tossu ostoksille, johan noista vanhoista lenkkareista on suurin vaimennus kipitetty pois. Jos se ei riitä, niin täytynee antaa uusi mahdollisuus kompressiosäärystimille. Kerran jo sellaisia kokeilin, mutta luovuin niistä kun
ahdistavasti puristivat ihan hitokseen ja olin varma, että näistä saa vain suonikohjuja.

Lisäksi vasen olkapää ilmoittelee itsestään, jos ei päivittäin niin ainakin viikoittain nyt heinäkuun ajan. Se on kiukutellut koko vuoden ajoittain. Välillä parempi, välillä pahempi, välillä viikkoja ihan oireeton. Nyt taas oireilee enemmän. Pahinta sille on yli olkapääntason vievät nostot. Pienellä painolla ja hyvällä tekniikalla nekin onnistuvat kivuttomasti. Mutta tekniikan ei parane pettää yhtään, eli painoilla ei voi hakea maksimeja. Aiemmin se ei ole kipuillut kahvakuulatreenistä, mutta ilmeisesti 16 kilon kuulan pitkät sarjat ovat sille nyt liikaa. Olen huomannut kipua myös kahvakuulasarjojen jälkeen.

Olkapää mietityttää. Tekisi mieli kuvauttaa se (magneetti), että tietäisi, ettei siellä nyt mikään jänne ole menossa poikki. Ja tietäisi, etten tee sille lisää hallaa treenaamalla. Toisaalta en kovin herkästi antaisi kenenkään olkapäätäni leikata. Joten sikäli on sama jatkaa nykyisellä linjalla, jossa syön kipulääkekuurin pahimpiin vaiheisiin. Kevennän treeniä tarpeen mukaan ja hyväksyn vain sen, että näissä liikkeissä kehitys on todella hidasta.

Yllä olevan tekstin kirjoitin maanantaina. Eilen, eli tiistaina kuntosalilla kuulostelemalla kuulostelin missä liikkeessä olkapää kipeytyy. Kahvakuulailukin meni 16 kilon kuulalla hyvin, kun pidin tekniikan viimeiseen päälle kasassa. Lopuksi löytyi BINGO. Punnertaminen kipeytti olkapään ihan huolella.

Aloin punnertaa säännöllisesti kesäkuun alussa. Aluksi tein 10 naisten punnerrusta päivässä, 5 päivää viikossa. Sitten siirryin miesten punnerruksiin ja lopulta ahnehdin ja tein viikon tavoite punnerrukset kahdessa päivässä, eli 25 punnerrusta päivässä kaksi päivää viikossa. Liikaa, liian nopeasti. Nyt pidän taukoa punnerruksista 2-3 viikkoa ja sitten aloittelen ihan nätisti ja hitaasti taas polvet maassa ja kymmenellä punnerruksella päivässä. Olen niiiiin iloinen kun syyllinen kipuiluun löytyi. Minun ei tarvitsekaan haudata haavettani siitä, että jonain päivänä 16 kilon kuula tuntuisi kevyeltä liikutella.

Viikkoraportti 16

Paino eilen 81.0kg. -0kg viikossa, -2kg alusta.

Ruokailut menneet vapaalla kädellä. Monesti kiltisti kirjaan aamupalan ja lounaan sulamoon, mutta loppu jää kirjaamatta. Tähän teen tällä viikolla muutoksen. Kaikki ruuat rehellisesti ruokapäiväkirjaan.

Viikon toteutuneet treenit:
Ma lepo
Ti perusvoima
Ke lenkki 8km pk
To kiertoharjoittelu
Pe-su lepo.

Pidempi lepo teki kyllä hyvää. Aivot on silti selkeästi urheilumoodissa kun sunnuntain ensimmäinen ajatus oli nyt lenkille!

Sisäinen syöppöni

Olen tänään keskustellut illan sisäisen syöppöni kanssa. Kovin älykäs hän ei ole, mutta sinnikyydellä korvaa muita puutteita.

-Hei, haen suklaa palan ennen kuin menen kauppaan.
- Ei, nyt en hae suklaata. Nyt opetelen syömään vain ruoka-aikoina.
- No ok, mut sit kaupasta joku pikku herkku.
- Ei. Nyt en kaupastakaan ota mitään pikku herkkua. Ruoka on ihan just, kunhan riisit kiehuu...

- Ruuan päälle vois kyllä nyt ottaa palan suklaata.
- Ei. Se on Juuson suklaa. Mä en nyt ota siitä yhtään palaa.
- Edes yksi pala? Pliis? Yhdessä palassa on ihan naurettavan vähän kaloreita. Ei laihis siihen kaadu.
- Ei, kun nyt mä opettelen olemaan jatkuvasti herkuttelematta.
- Mä oon tosi väsynyt. Mä ansaitsen yhden palan suklaata.
- Niin. Olen väsynyt. Mun pitäisi ottaa pikku torkut. Suklaa ei korjaa tilannetta. Opetellaanpa saman tien hoitamaan väsymyskin ilman herkkuja.

- No nyt kun tulin tänne keittiöön antamaan lapselle vettä, niin se suklaahan ois ihan tossa lähellä.
- Ei.
- Edes yksi chilipähkinä?
- Ei. Se ei edistä terveyttäni. Ei ole totta, että tarvitsen sellaista nyt. Sen syöminen ei tue painonhallintapyrkimyksiäni. Voisinko nyt lopettaa ruinaamisen. Ei joka kerta kun menen keittiöön tarvitse syödä jotain!

Ja sitten paljon paljon tsemppipuhetta itselleni siitä, kuinka nyt opettelen uutta tapaa. Nyt suklaan kutsu on voimakas, koska olen antanut sille usein periksi. Mutta mitä useammin kieltäydyn, sen heikommaksi suklaan seireeni laulu käy. Toivoo hän ja käy voittajana sänkyyn. Suklaa 0 - Outi 1!

Tunnesyöppöjen avain, Dr Philin avain kaksi

Dr Phil kirjan toinen avain käsittelee tunnesyömistä ja tunteiden tervehdyttämistä. Minä olen ainakin osittain tunnesyöjä. Piristän itseäni ruualla kun väsyttää. Hoidan vihaa, ahdistusta ja epävarmuutta ruualla. Ilo ja juhla ovat myös ruokalistallani. You’ll feel it, I’ll eat it! En (ainakaan vielä) tunnista syömiseni taustalta mitään isoa psykologista ongelmaa. Mutta tunnistan kyllä tavan lääkitä tunteita ruualla. Tämä kirjan luku on monivaiheinen ja monimutkainen. Referoin siitä tähän vain itseäni puhutelleen kohdat.

Dr Phil esittää, että tapahtumat ovat vain tapahtumia ja niiden herättämät tunteet meissä ovat tulkintojamme tapahtumista. Eli ongelma ei ole tapahtuma itsessään, ongelma on tulkintani siitä. En ole kyllä ihan samaa mieltä. Esimerkiksi lähiomaisen kuolema on kyllä ihan universaalisti surullinen tapahtuma, minun ei sitä sellaiseksi, tai miksikään muuksi, tarvitse tulkita. Toki jotkin pienemmät tapahtumat ovat vain tapahtumia. Esimerkiksi muksujen keskinäinen riitä on vain melua, ei minun siihen tarvitse mennä tunteella mukaan. Sikäli allekirjoitan Dr Philin väitteen, että ongelma ei ole tapahtuma, ongelma on tulkintani tapahtumasta.

Tämän alustuksen jälkeen seuraa kirjassa erilaisia harjoitteita, joiden avulla tunteet tervehdytetään ja tunnesyöminen jätetään menneisyyteen.

Askeleessa yksi otetaan reaktiot hallintaan. Pyritään objektiivisesti arvioimaan tapahtumia ja opetellaan kiinnittämään jatkuvaa, aktiivista ja tietoista huomiota niihin reaktioihin, joita jokin tapahtuma käynnistää. Voin itse valita tapahtumien merkityksen.

Askeleessa kaksi haetaan ongelmiin aktiivista ratkaisua.  Ongelmatilanteessa ei pitäisi työntää ongelmaa syrjään, vaan hakea sille aktiivisesti ratkaisuja.  Luvun paras anti on toteamus ”Sitä paitsi yksikään näistä tilanteista ei parane sillä, että reagoit ahtamalla itseesi hillittömät määrät ruokaa. RUOKA EI OLE MIKÄÄN PATENTTILÄÄKE.” Tämä on niin totta ja tämän voisinkin kysyä itseltä seuraavan kerran, kun tekee mieli syödä tunteisiin, paraneeko tilanteeni siitä mitenkään, jos nyt syön tähän tunnetilaan. Ellei tunnetila satu olemaan nälkä, niin tuskinpa paranee.

Kolmas askel on hidastaa ajattelua tunneryöpyn hetkellä. Näin pääsen niiden ajatuspolkujen ja sen sisäisen puheen äärelle, saan niistä automaatioiksi muuttuneista ajatuksista niskalenkin, jotka väittävät ja oikeuttavat minulle tunteisiin syömisen.  Luku ohjaa ensin kuuntelemaan ajatuksia hyvin tarkkaan ja tietoisesti ja sitten kirjoittamaan ajatukset muistiin.

Neljännen askeleen saattoi arvatakin, siinä analysoidaan automaattiset, ylös kirjoitetut ajatukset ja hahmotetaan ne uudelleen. Tutut neljä ”totuus” kysymystä palvelevat tässäkin. Onko ajatukseni totta? Palvelevatko ne etujani? Edistävätkö ja suojaavatko ne terveyttäni? Auttavatko ajatukseni painonhallintapyrkimyksessäni? Tehtävän tarkoitus on tajuta, että juuri minä saan itseni tunnekuohuun, kukaan muu ei herätä minussa tunteita, joita en halua tuntea. Lisäksi harjoitus usein toistettuna korjaa sisäistä puhettani muotoon, jolla tunnesyöminen vähenee. Harvoinpa tunnesyömistä puoltavat argumentit kestänevät edellä esitetyt neljä kysymystä.

Askeleessa viisi tunteita työstetään riittävästi. Jos löytää jonkin kipukohdan sisimmästään, jonka vuoksi on aiemmin tunnesyönyt, niin nyt on aika reagoida asiaan. On käsiteltävä tunnetta siinä määrin perusteellisesti, että sen voi jättää taakseen. Kirja antaa tähän runsaasti ohjeita. En kokenut lukua oikein omakseni. En ainakaan vielä ole tunnistanut syömiseni taustalta mitään isoa psykologista ongelmaa.

Lopuksi kirjassa annetaan vinkkejä mitä voi tehdä syömisen sijaan tunnelatautuneessa tilanteessa rentoutuakseen. Voi esimerkiksi hengittää rauhallisesti syvään minuutin tai pari, kuunnella musiikkia tai liikkua.

Itselleni "avaimen" suurin anti tullee olemaan ajatusten hidastaminen ennen syömisen aloittamista. Jos ehdin ajatella asiaa, en varmaankaan syö ollenkaan tai ainakaan niin paljon tunteisiin. Sehän on ihan vain typerää. Lisäksi uskon, että muista rentoutumiskeinoista on varmasti apua. Akuutissa tilanteessa, kun kriisi on niin sanotusti päällä, voin hyvin ottaa minuutin tai pari aikalisää, jonka olen ennen käyttänyt sokerin lappamiseen suuhuni, siihen, että hengitän syvää palleahengitystä muutaman minuutin ajan ja rauhoitun. Tai jos minulla on enemmän aikaa ja suurempi stressi, niin voin laittaa musiikkia soimaan. Musiikkia itse asiassa jo keskiviikkoiltana kokeilinkin, klassinen pianomusiikki toimi stressinlievitystarkoitukseen oikein hyvin!

Aamutreenin taika

Olen selkeästi aamuihminen. Pidän aamuista ja herään mielelläni aikaisin. Kello viiden herätys on silti minunkin mittapuullani varhain, melkein yötä vielä. Niinpä aamutreeni vaatii kohdallani muutamia jippoja.

Valmistautuminen alkaa edellisenä iltana. Päätän mitä teen aamulla, pakkaan tarvittavat vermeet kassiin ja katson vaatteet valmiiksi.

Herätyskellon soidessa en anna itseni jäädä vatuloimaa ja mietiskelemään huvittaako. Nousen ja toimin ennalta määräämäni suunnitelman mukaisesti minuuttiaikataulussa ja ajattelematta. Ennen kuin aivot ehtivät mukaan olen jo salilla lämmittelemässä.

Tänäänkin homma toimi kuin unelma. Viideltä herätys. Treenivaatteet päälle, hammaspesu, hiukset kiinni, aamupala. Puoli kuuden bussiin. 5.50 lämmittelykepin varressa. 6.35 treeni tehtynä. Suihku, työvaatteet, meikit ja ratikalla duuniin. Kaupasta evästä ja 7.40 aloittelin paperityöt.

P.s. Eka työpäivä loman jälkeen sujui hyvin. Ennustamani tunnin verran meni ylitöiksi, muutta niistä ehdin tehdä 20 min aamulla.

Stressiä pukkaa

Huomenna loma loppuu ja työarki koittaa. Meinaa vähän stressiä pukata pintaan. Töissä odottaa lomalla kasautuneet paperityöt ja soittoajat. Siellä on usein kesällä hieman alimiehitystä, joka tarkoittaa henkistä kiirettä ja painetta jäädä ylitöihin. Lapset ovat edelleen seuraavat kolme viikkoa kotihoidossa. Kun minä tulen töistä, mies lähtee töihin. Toisinaan noudan lapset miehen firman takahuoneesta. Työpäivinä treenit on hoidettava aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Näin kun asian ajattelen, niin tulisi jo syksy ja kaikki arjen rutiinit, lasten koulu ja iltapäivähoito.

Ja sitten ajattelen totuutta. Huominen tulee olemaan hieman hässäkkäpäivä, mutta tarkoittanee max tunnin ylitöitä paperihommien ja soittoaikojen parissa. Muina päivinä minun ei ole pakko jäädä ylitöihin. Ei ole pakko ottaa yhtään ylimääräistä potilasta, eikä siten kiirehtiä aikataulua. Aamu on varsinkin kesäisin kivaa aikaa treenata, on valoisaa ja melko viileää, lenkkipoluilla ja kuntosalilla on väljää. Pojista täytyy napata koppi heti töiden jälkeen, mutta aurinko ja helle lupaavat iltapäiviä leikkipuistoissa ja merenrannalla. Se, ettei koulu vielä ala, tarkoittaa toistaiseksi pienenpää metatyökuormaa. Ei tarvitse vielä muistaa liikuntakamppeita, retkipäiviä, kaverisynttäreitä, läksyjä ja lukujärjestyksiä.

Pyörittelin jo viime viikon lopussa hieman ajatusta kevyemmästä treeniviikosta tähän väliin. Suunnilleen kolmen neljän viikoin välein kehoni tuntuu sellaista kaipaavan. En saanut oikein päätöstä tehtyä. Eilen nyrjäytin niskani. Tänään lenkillä sykkeet karkailivat korkealle, vaikkei vauhti ollut kummoinen. Jouduin kävelemään pätkiä, jotta sain pidettyä sykkeen alle 140. Johtuneeko orastavasta ylirasituksesta vai työasioiden ennenaikaisesta murehtimisesta. Vaikea sanoa. Päätin kuitenkin, että loppuviikon rauhoitan levolle. Huomenna käyn tekemässä kiertoharjoittelun kevyillä painoilla ennen töitä. Perjantaista seuraavan tiistaihin asti ainoastaan kävelen. Kävelen töihin ja viikonloppuna sauvakävelen juoksulenkkien sijaan.

Eiköhän se stressi siitä purkaudu. Anna keholle lepoa, saan duunikuviot taas pyörimään ja huomaan, ettei kesä ollutkaan vielä kokonaan ohi. 

Niskalla nostettu?

Olin niin näppärä. Torstaina alkaisi työt, niin päätin vaihtaa tuplatreenit tälle päivälle. Aamulla reippaana salille, lämmittely ja ohjelman pariin. 

Muutaman painonnostorinnalle vedon jälkeen reväytin oikean puolen niskastani. Eipähän ole ennen niska nyrjähtänyt bodatessa. Kipua kuunnellen jatkoin treenin loppuun, rinnallevetosarjan jätin vajaaksi. Kotona kipulääkemälli suuhun ja toivomaan parasta.

Nyt niska on kivuton ja toivottavasti kipu ei palaa. Jos on pakko ottaa lisää kipulääkettä iltapäivällä, niin en voi illalla juosta vauhtikestävyyttä. Kipulääkkeen käyttö urheillessa lisää loukkaantumisriskiä vaikkei tuo niskan tilanne sinänsä juoksusta pahenisikaan.

Bullshit Bingo by Dr Phil

Painonpudotushaaste kirjan ensimmäinen avain käsittelee sisäistä puhettamme. Niitä asioita, joita kerromme itsellemme itsestämme ja ympäröivästä maailmasta. Ne muodostavat meille totuuden riippumatta siitä mikä mahdollisesti olisi objektiivinen todellisuus. Sisäisessä puheessa voi olla vääristymiä, jotka edesauttavat lihavana pysymistä ja estävät laihtumista. Kirjassa on harjoitteita, joilla saa esiin sisäistä puhettaan.

Muutamia omia lihavuusvääristymiä sisäisessä puheessani ovat:

”En voi nähdä nälkää, tulen siitä kiukkuiseksi ja kykenemättömäksi toimimaan järkevästi.”

”Kun syön yhden palan, voin saman tien syödä koko kakun. Kaikki on jo menetetty.”

”En halua olla (ikuisesti) ilman herkkuja.”

”Mässäily on mahtavaa!”

”Muut saavat syödä kuin hevoset ja ovat silti laihoja.”`

”En jaksa pitää ruokapäiväkirjaa kahta viikkoa pidempään”

Dr Phil kehottaa kysymään jokaisen uskomuksen kohdalla neljä kysymystä.

1.       Onko väite totta?

2.       Palveleeko se etuani?

3.       Edistääkö ja suojaako väite terveyttäni?

4.       Auttaako väite minua painonhallinta pyrkimyksessäni?

Ei ole totta, etten voisi nähdä nälkää. Toisinaan esimerkiksi töissä en ehdi syömään ja olen hyvinkin nälkäinen, mutta pystyn silti olemaan ystävällinen ja toimimaan järkevästi. Väite joutaa roskakoppaan. Tarvittaessa voin olla hetken aikaa nälissäni.

Yhdessä kakkupalassa on toki paljon kaloreita, mutta kaikki ei ole suinkaan silloin vielä menetetty. Koko kakussa on vielä enemmän kaloreita. Koko kakun syöminen on itsetuhoista käytöstä, joka ei palvele etujani, ei edistä terveyttäni, eikä auta minua painonhallintapyrkimyksissäni. Voin tosinaan syödä yhden kakkupalan hitaasti nautiskellen, eikä minun siitä kannata vaipua epätoivoon.

En halua olla ilman herkkuja. En halua olla ilman herkkuja. En halua olla ilman herkkuja. No tämä on ihan totta. En halua olla ilman herkkuja. Väite palvelee etuani vain sillä tasolla, että se antaa minulle tekosyyn pysyä lihavana. ”Olen mieluummin lihava ja onnellinen herkkuja suussa”. Väitä ei edistä tai suojaa terveyttäni, eikä se auta minua painonhallintapyrkimyksissäni. Mielenkiintoinen on myös yhdistämäni herkut=onni. Herkut nostavat aivojen serotoniini tasoa ja aktivoivat parasympaattista hermosta, eli rentouttavat. Mutta ehkäpä nämä olisi saavutettavissa jollain muullakin keinolla? Ja edistääkseni terveyttäni minun on nyt opeteltava olemaan ilman päivittäisiä sokerisia herkkuja. Voin palkita ja rentouttaa itseni muulla tavoin.

Mässäily on mahtavaa väite menee yllä olevaan paljolti. Totta, muttei suojaa terveyttäni eikä edistä painonhallintaa. Kunnon mässäilyä onneksi tapahtuu lähinnä seurassa ja voin opetella seurustelemaan enemmän ja syömään vähemmän. Usein olenkin onnistunut painottamaan asiat oikein päin. Tämä on selkeästi  myös oppimisprosessi. Tapaaminen ystävien kanssa on aivan yhtä hauska vaikken söisikään itseäni koomaan siinä ohessa.

Kyllä useiden laihojen ihmisten täytyy vahtia syömisiään. Eräs laiha ystäväni kieltäytyi kutsusta jäätelölle, koska hän oli jo syönyt sinä päivänä yhden herkun. Kerran tuputin toiselle laiheliinille konvehtia, hän otti sen mutta jätti lautaselleen syömättä. Eikä sillä vaikka muut saisivatkin syödä kuin hevoset, minun täytyy syödä vähemmän jos haluan olla laiha. En elä, en liho, enkä laihdu kenenkään muun kehossa kuin omassani.

Ruokapäiväkirjan pito.  Ei ole totta etten jaksaisi pitää sitä kahta viikkoa pidempään. Ihan varmasti jaksan. Sehän on kännykässä aina mukana ja ei vaadi kuin hetken keskittymisen sillä hetkellä kuin otan ruokaa. Ja pienen hetken ruokailun jälkeen kun kirjaan syödyt ruuat.

P.S. Dr Phil ei toki kutsu asiaa Bullshit Bingoksi vaan "Avain yksi: Oikea ajattelu".

Viikkoraportti 15

Paino tänään 81.0 kg. -0.3 kg edellisestä punnituksesta ja -2kg alusta.

Ruokailut pääosin ok. Tuloksen vaatimattomuuteen vaikuttanevat torstain korkean paikan leiri tyttöjen kanssa ravintola Loisteessa. Ja eilen Linnanmäellä muksujen kanssa vietetty päivä.

Viikon toteutuneet treenit:

Ma Lepo
Ti Kuntosali, kiertoharjoittelu
Ke Juoksu, pk, 7.5km
To Lepo
Pe Kuntosali, perusvoima ja juoksu, vk, 4km
La Juoksu, vedot
Su Juoksu, pk, 10km

Viikon positiiviset: Juoksussa oli tällä viikolla vauhtia ja iloa. Ruokailut pääosin hyvin. Kaikki treenit tuli tehtyä.

Viikon haaste: Vasen olkapää on kipuillut. Se tekee sitä aina ajoittain. Vaatii silloin lepoa ja kevennystä treeneihin. En nyt oikein tiedä mistä se taas suuttui, 16kg rinnalle veto ja työntö tuntui nyt olevan pahinta myrkkyä. Vaihdoin siihen 12 kg kuulan ja sillä meni ok.

Mahtava lenkki!

Pari viikko sitten julistin, kuinka tuplatreenipäivinä pitää ensin juosta ja sitten vasta punttia. Ja hiilaria pitää muistaa syödä. No tänään muistin kyllä syödä hiilaria treenien välissä mutta treenit meni aikataulusyistä niin, että kävin aamulla kuntosalilla ja nyt illasta lenkillä. Enkä edes nähnyt asiassa mitään ongelmaa, ennen kuin lenkkipolun alussa tajusin, että nyt tämä meni just niin päin kuin ei pitänyt mennä. Päätin, etten kuitenkaan maalaa etukäteen piruja seinille, vaan yritän juosta vauhtikestävyyslenkin. Lähtökohdat olivat kuitenkin hyvät. Olin ehtinyt nukkua pienet päiväunet elokuvateatterissa (Angry Brids lapsille) ja syönyt päivälliseksi mannapuuroa.

Ja voi vitsi miten hyvä lenkki tulikin. Pidin sykkeet 150 tuntumassa, lauleskelin ja puuskutin menemään. 4 kilometriä 28 minuuttiin ja nopein kilometri aikaan 6’44 min! Taisin kesän alussa juosta jonkun kilometrin nopeammin mutta ihan maksimihapotussykkeillä. Nyt sykkeet pysyi tosiaan siinä 150 tienoilla, joka on minulle sykealue jolla jaksan juosta noin tunnin. Tämä antoi taas niin paljon puhtia ja uskoa tähän tekemiseen. On se vauhti sieltä tuloillaan. Ihan tosissani vielä lenkin alussa pohdin, että mitä jos minusta ei ole ikinä juoksemaan kymppiä tuntiin. Mutta on minusta! Ei ehkä ihan huomenna mutta ehkä jo tämän vuoden puolella!

Mahtavaa olla tällainen täti-urheilija! Saan näitä onnistumisen elämyksiä tasaisin väliajoin kun vertaan itseäni lähinnä itseeni ja taitavan valmentajan ansiosta kehitystä tasaisesti tulee.

Lenkin data:

Matka: 4,06 km

Kesto: 28’30 min

Keskinopeus: 8,6 km/h, 7’00 min/km

Max nopeus: 10,2 km/h, 5’53 min/km

Nopein km: 6’44 min

Keskisyke: 148 bpm

Max syke: 161 bpm

Kalorit: 374 kcal

PTE:  3,4

Dr Phil painonpudotushaaste alku

Olen aloitellut lukemaan dr Phil painonpudotushaaste kirjaa. Ennen varsinaisia painonpudotus avaimia, joita on kirjassa seitsemän, Dr Phil pyytää määrittelemään realistisen tavoitepainon, aikataulun sen saavuttamiseen ja keinot joilla siihen pyrkii. Keinovalikoima toki kasvaa kirjan edetessä.

Realistinen tavoitepainoni on 70 kg, siten että paino pysyy jatkossa haarukassa 68-71kg.

Painoni nyt on 80.8 kg. Saavuttaakseni tavoitepainoni minun on laihdutettava 11 kg. Tavoitepainoni saavuttanen joulukuun 2016 alkupuolella.

Minun on
*Opittava syömään vain ruoka-aikoina
*Syötävä lautasmallin mukaan.
*Herkuteltava harvoin ja harkiten
*Opittava reagoimaan stressiin ja väsymykseen muuten kuin syömällä.

Olen myös kehittänyt itselleni palkintosysteemin (tänä ei liitty Dr Philin kirjaan). Jokaisesta pudotetusta kilosta saan palkinnon.

79.9 kg vaelluskengät Caminoa varten
78.9 kg sadeviitta
77.9 kg vaellusrinkka
76.9 kg taukosandaalit
75.9 kg kevyt makuupussi
74.9 kg vaellussilkkilakana
73.9 kg kevyt pyyhe
72.9 kg vaellushousut
71.9 kg vaelluspaidat
70.9 kg vaellussukat+alusvaatteet.

Tämä lista oli aluksi tosi vaikea keksiä. Olen ninittäin melkoinen minimalisti ja inhoan uutta tavaraa. Sitten onneksi ajusin, että sinne Caminolle minä ihan oikeasti tarvitsen kaikenlaista uutta sälää ja nyt tästä tulikin motivoiva ja hauska juttu.

Peruskestävyysvauhtia

Peruskestävyyslenkit hölkötellen alle 140 sykkeellä. Tai aluksi hölköttelin. Vuosi sitten se tarkoitti noin 9’20 min/km vauhtia. Sitten olen jämähtänyt nautiskelemaan. Kunto on kyllä kasvanut ja sitä myötä sykkeet laskeneet mutta vauhti pysynyt samana. Viime kuukaudet olen juossut pk-lenkit 9-9,20 min/km vauhtia, sykkeen pysytellessä 115-120 tienoilla. Siitä on syntynyt illuusio, ettei juoksukuntokaan ole itse asiassa kasvanut, kun vauhti ei ole lisääntynyt.

Tänään päätin juosta peruskestävyyslenkin niin, että pitäisin sykkeet karvan alle 140. Katsoisin sitten mikä nopeus siitä tulee. Ja ihan hyvä vauhtihan sieltä tuli. Vuoden takaiseen nähden pystyn nyt juoksemaan samalla sykkeellä 1’10 min kovemman kilometriajan. Eikä tuo hieman korkeampi syketaso edes tuntunut pahalta, silläkin sykkeellä olisin voinut jatkaa vielä pidemmänkin lenkin.

Päivän lenkin data:

Matka: 7,5 km

Kesto: 1:01,33

Keskinopeus: 7.3 km/h, 8’11 min/km

Max nopeus: 9.5 km/h, 6’18 min/km

Nopein km: 7’36 min

Keskisyke: 138 bpm

Max syke: 154 bpm

Kalorit: 666 kcal

PTE:  2.9

Iltatreeni

En halunnut herätä viideltä lomapäivän aamuna, joten sovin miehen kanssa, että pääsen salille illalla hänen töiden jälkeen.

Kello kuusi illalla oli minun treenivuoroni alku. Olin siihen mennessä ulkoillut pikku-ukkojeni kanssa kuusi tuntia, pessyt kolme koneellista pyykkiä, käynyt kaupassa ja kokannut päivällisen. Kuntosalia enemmän olisin halunnut hautautua miehen kylkeen kirjaa lukemaan loppu illaksi.

Vielä salin pihassakin nukutti niin, että istuin autossa hetken silmät kiinni. Vaan onneksi menin kuntoilemaan. Hyvä treeni tuli tehtyä. Rutiinia alkaa olla jo sen verran, että se vie alkuväsymyksen yli ja sitten keho onkin jo hereillä, hikoileva ja onnellinen.

Viikkoraportti 14

Painosta ei ole juuri nyt tietoa. Hyppään vaa'alle kunhan reissusta kotiudun tiistaina.

Liikunnat:
Ma lepo
Ti kiertoharjoittelu
Ke juoksu, pk, 6km
To perusvoimatreeni
Pe lepo
La juoksu, vedot
Su juoksu, pk, 7.5km

Viikon positiiviset: Paljon treeniä.

Viikon haaste: Syömiset voisi olla siistimminkin, sanoo hän ja pyyhkii munkkisokeria suupielestään...

Juoksun vuosipäivä

Facebook sen tiesi kertoa. Tänään on kulunut tasan vuosi siitä kun aloitin juoksemisen.

Jäin kerrasta koukkuun. Olen nauttinut lenkeistä paljon. Juokseminen on vienyt minut ulos ja omien ajatusteni ääreen usein. Pidän lenkkien rauhasta ja hiljaisuudesta, omasta ajastani.

Vuoden varrelle on mahtunut monta unohtumatonta hetkeä.
- Ensimmäinen juoksu yllätys-sateessa, tajusin ettei nykyaikasissa urheiluvermeissä tule silti kylmä. Ne kun eivät pidätä vettä ihon pinnalla.
- Aamulenkit keskuspuistossa yhdessä kettujen kanssa. En ollut tajunnutkaan, että Helsingissä on niin paljon repolaisia, niitä kun ei yleensä päivisin näe.
- Kun ekan kerran huomasin juoksevani kovempaa kuin muut kävelevät.
- Voitin pakkas- ja lumijuoksu pelkoni ja kävin melkoisen kerrospukeutuneena juoksemassa -17 asteen pakkasessa. Ei ollut polulla silloin tungosta.

Olen kehittynyt mutta hitaammin kuin luulin. Luulin, että vuoden harrastettuani juoksisin jo kympin tuntiin ja olisin ehkä juossut jo maratoninkin. Kumpikin on vielä melkoisen kaukana.

Maratonista ehkä juuri ja juuri selviäisin mutta aikaa menisi kuusi tuntia ja jalat olisivat pilalla asfaltilla juoksemisesta. Eli ei kiitos vielä pitkään aikaan.

Kymppiä kohti treenaan. Nyt kesän mittaan kun juoksutreenejä on ollut enemmän on tuloksetkin hiljalleen lähteneet paranemaan. Jospa se vielä sieltä tulee. Ja jos ei tule, niin sitten ei tule. Olen kuitenkin löytänyt uuden rakkaan harrastuksen.

Lihoo sitä hyvälläkin ruualla

Vuosia sitten luin Johanna Rusasen haastattelua, jossa hän sanoi: "Lihoo sitä hyvälläkin ruualla!"

Lause on jäänyt mukaani elämään ja sitä koitan toteuttaa. Jos joku ruoka on pahaa, jätän sen syömättä. Tai jos minulla on kova nälkä, niin syön vain sen verran kuin on nälän vuoksi pakko.

Minulla ei ole mitään tunnontuskia heittää ruokaa roskiin. Varsinkin kahviloissa ja ravintoloissa, joissa en ole itse voinut vaikuttaa annoskokoon tai ruuan makuun.

Nälkää näkevä ja ilmaston muutoksessa tuhoutuva maailma ei millään tavalla pelastu siitä, että minä olen ylipainoinen ja sairas, koska yritän väkisin syödä lautaseni tyhjäksi.

Ammattikokkia tai ravintolahenkilökuntaakaan minulla ei ole mikään tarve miellyttää syömällä lautastani puhtaaksi. Annos on voinut olla iso tai minun nälkäni pieni. Syömättä jättämisessä ei aina edes ole kyse siitä, että ruoka olisi pahaa. Jos tarjoilija asiaa kysyy, enkä halua alkaa perustella ruuan pahuutta, syytän usein vain liian isoa annosta.

Kavereiden luona syödessä ongelmaan ei onneksi törmää. Pyötään katettu ruoka lon lähes poikkeuksetta hyvää. Kyläpaikoissahan perhe usein valmistaa omia hyväksi kokemiaan bravuureitaan, joita kehtaa tarjota myös vieraille.

Creme Brulee ja muutama muu mielipide

Minulla on tiukkoja mielipiteitä ja suuria tunteita ruuasta. Petyn ja pahoita mieleni, jos koku ruoka on 'väärin', eli vastoin odotuksiani, tehty.

Viimeksi eilen illalla tilasin ravintolassa creme bruleen. Siitä syntyi seuraava fb-päivitys:

"Kyllä minä taas mieleni niin pahoitin kun jälkiruokaa sain. Mikkelin Fransmannissa tilasin Creme Bruleen. Eteeni tuotiin joku mousse jonka päälle oli ripoteltu tummaa sokeria, jota ei ollut edes yritetty paahtaa. OIKEA creme brulee on vanukas (EI MOUSSE!), jonka päällä on poltettu sokerikuori. Yhtään mitään muuta EI saa tarjoilla Creme Bruleenä. Tätä on tapahtunut nyt liian usein eri ravintoloissa. Kohta en uskalla enää tilata creme bruleetä. Ja minä rakastan creme bruleetä. Cher Pere Noel, toisitko minulle polttimen, niin teen jatkossa creme bruleeni oikein ja ihan itse. Kyllä on tässä maailmassa, samperi, pakko tehdä kaikki itse, jos kunnollista haluaa."

On myös muita tunneruokia.

Oikea karjalanpiirakka on leivottu ruiskuoreen, täytetty riisipuurolla ja uitettu paiston jälkeen sulassa voissa. Syödään mahdollisimman tuoreena maidon kanssa sormet rasvasta valuen.  Kaikki muu on huijausta. Vaikka saatankin valita kaupan paistopisteeltä evääksi riisi- tai perunapiirakan, ei niillä ole mielestäni mitään tekemistä karjalanpiirakoiden kanssa.

Ranskalainen sipulikeitto vaatii ehdottomasti ruskeaksi paahdetun karamelisoidin sipulin. Siinä paahteisen makeassa syvän täyteläisessä maussahan on koko keiton juju. Kaikki versiot, joissa kehoitetaan välttämään sipulin ruskistamista ovat vääriä. Sipulikeiton ei kuulu maistua sipulilta! Ja jos siihen haluaa krutonki-juusto kuoren, joka ei mielestäni ole välttämätön, niin sen on oltava rapea ja rasvainen. Vettynyt leipä koppuraksi tärvätyn kevytjuuston kanssa ei käy.

Puuro. Ok, saatan hotkaista lounaaksi veteen tehdyn micropuuron pakastemustikoilla ja rypsiöljyllä. Mutta se on tankkausta, ei nautinto. Nautiskelijan puuro on keitetty haudekattilassa hitaasti maitoon.

Kalakukko on aloitettava ympyräleikkauksella päältä ja siitä edetään lastuina pohjaa kohti. Muu on kalakukon pahoinpitelyä. Sitä ehdottomasti ei leikata kuten leipää. Syödään voin kanssa kuumana, haaleana tai kylmänä.

Jälkiruuat ymmärretään ravintoloissa usein väärin. Mitä hienonpi ravintola sen enemmän metsään mennään. Jäätelö kuuluu vain aurinkoisiin kesäpäiviin tai nielutulehdukseen. Ymmärrän kyllä, että se on olemattoman hävikkinsä vuoksi ravintoloiden suosikki, mutta silti, niin tylsää, että leuat menevät haukotuksesta sijoiltaan. Toinen ongelma on makeuden ja rasvan puute. En halua aterin päälle isoa jälkiruokaa mutta haluan että se on tykitetty täyteen sokeria ja rasvaa, niin kuin creme brulee.

Toukokuu 2017

Toukokuussa 2016 olin Tukholman risteilyllä ystävieni kanssa. Puheeksi tuli vaeltaminen. Minulla ja yhdellä ystävistäni oli ollut jo jonkin aikaa toisistamme tietämättä haaveena kävellä pyhiinvaellusreitti Santiago de
Compostelaan. Sovimme, että toukokuussa 2017 lähdemme yhdessä tuolle pyhiinvaellukselle.

Virallisen pyhiinvaellustodistuksen saa jos on kävellyt 100 kilometriä Santiago de Compostelaan. Hyvin huollettu ja viitoitettu reitti Ranskan rajalta on 800 kilometriä. Ranskan puolella reittiä löytyy vielä 800 km lisää. Eli halutessaan voisi kävellä jopa 1600 kilometriä. Tähän menisi noin 2 kuukautta.

Minulla/meillä on ajatuksena käyttää vaellukseen 2 viikkoa. Kävelyn aloittanemme reilun 300 kilometrin päästä Santiagosta Leonin kaupungista.
Muuta ei ole vielä suunniteltu.

Hauskasti mieli kuitenkin askaroi reissun parissa. Tänään pakkasin reppua poikien kanssa ulkoilua varten. Normaalisti olisin pyrkinyt minimoimaan mukana kannettavan tavaran määrän. Nyt lykin reppuun huoletta rantakamoista tuulitakkien kautta juomapulloihin kaiken. Siinähän sitä tulisi harjoiteltua repun kantamista vaellusta silmällä pitäen.

Reissu tullee vaikuttamaan myös talven treeneihin. Viimeistään kuusi kuukautta ennen reissua on aloitettava jalkojen ja selän totutus pitkiin 20-30 km kävelyihin noin 10 kiloa painavan repun kanssa.

Lusikka kauniiseen käteen

Päätös on kypsynyt. On aika ottaa lusikka kauniiseen käteen ja käyttää ruokapäiväkirjaa päivittäin. Tämä on minun takuukonstini laihtua. Hyvin yksinkertaista. Syödä vähemmän kuin kuluttaa. Tiedostaa syömisensä sillä hetkellä kun syö. Mieluiten suunnitella hieman etukäteen mitä meinaan pitkin päivää syödä.

Toivon jaksavani pitää nyt ruokapäiväkirjaa niin pitkään, että paino on alle 80 kiloa. Yleensä jaksan noin kaksi viikkoa putkeen kirjata syömisiäni ylös ja sitten homma alkaa puuduttaa ja jää siihen. Oikeastihan se ei ole ollenkaan työlästä. Kännykässäkin päiväkirja toimii hyvin ja sen täyttämiseen menee maksimissaan 15 minuuttia päivästä. Se on vain tylsää. Tylsää mutta nyt jälleen pakollista.

Vähän on alkanut mielenpieltä jo kaivella, että onko jokin henkinen lukko, jonka vuoksi sabotoin painoni putoamista alle 80 kilon. Pitkään jouduin kaivelemaan, mutta sieltä se löytyi kirjahyllystä, lääketiteellisten oppikirjojen välistä: Dr Phil Painonpudostuhaaste. On selkeästi tullut aika lukaista taas tuokin opus.

Normaali paino, täältä tullaan!!!

Viikkoraportti 13 ja kesäkuun yhteenveto

Paino tänään 81.3 kg, + 0,9 kg edelliseen mittaukseen ja – 1,7kg alusta.

Syöminen ei ollut reilun viikon mökkilomalla mitenkään aivan hillitöntä mutta päivittäin söin lounaan ravintolassa ja jäätelötuutti oli välipalana vakio. Vähänlaisesti kasviksia. Olen kyllä taitava huijaamaan itseäni. Mökillä muka kuluu paljon energiaa kun on kantovesi ja puulla lämmitettävä sauna. Siskon koirakin oli lenkitettävänä. Jep jep. Ihan on työläs siirtää halko saunan takana puutelineeseen ja kantaa noin 6 metrin matka saunaan sisälle. Ja kantovesi, joopa joo, muutama hassu sangollinen päivässä. Ei ihan treenistä kelpaa. Lukuun ottamatta treenijuoksuja, tuli koiran kanssa lähinnä hortoiltua hitaasti mökkitiellä ja kerättyä metsämansikoita.

Viikon toteutuneet treenit:

Ma Juoksu pk 6 km

Ti Kuntosali, kiertoharjoittelu

Ke Lepo

To Kuntosali, perusvoimatreeni ja juoksu 3km vk

Pe lepo

La juoksu vetoja + kotijumppa

Su juoksu 8,5km pk

+ 100 askelkyykkyä

+ 100 vatsalihasta

+ 50 punnerrusta

Viikon positiiviset: Ylpeä olen siitä, että sain ensimmäistä kertaa tehtyä kaikki suunnitellut treenit. Nyt on luottamus, että se tälläkin viikolla onnistuu. Lisäksi, vaikka paino nousikin, niin syöminen ei ollut mitään mahdotonta örvellystä ja ruokailurytmi pysyi hyvin.

Viikon haaste: Ne herkut, ne herkut. Olen ihan varma, että jos saisin herkut rajattua esim kerta viikkoon, niin paino putoaisi. Täytyy vähän taas mietiskellä tätä asiaa.

Kesäkuussa painonpudotus oli vaatimaton 200 grammaa kokonaisuudessaan. 81,5kg lukemasta alkoi kuukausi. Alimmillaan paino kävi 80,4kg:ssa. Ja muistini mukaan 82kg ylittävää lukemaa ei enää vaa’alla näkynyt. Treenipäiviä tuli 16 kpl. Ihan ok suoritus sikäli, että korvatulehdus pilasi yhden treeniviikon ja mahatauti verotti toisesta hieman.

Heinäkuun haaveisiin kuuluu nyt lomalla vakiinnuttaa uusi treeniohjelma niin, että saan joka viikko kaikki treenit tehtyä ja tämä onnistuisi myös heinäkuun lopulla kun palaan jälleen töihin. Ruokailussa palaan perusasioiden ääreen: runsaaseen ja monipuoliseen kasvisten käyttöön, hyvään ruokailurytmiin ja harkittuun herkutteluun. 

Kaukaa lähelle

Joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Kävin Luostolla asti toteamassa, että tarvitsen hiljaisuutta ja luonnossa samoilua. Ja nyt täällä Kuopion mökillä kumpaakin on tarjolla. Torille ei ole linnuntietä kuin 3-4 kilometriä, mutta vieressä on Neulaniemen ja Neulamäen hiljaiset metsät latupohjineen.

Tämä päivä alkoi veto juoksuilla latupohjia pitkin. Oli kyllä sielua hoitava kokemus. Hiljaista ja puiden välistä siivilöityvä aurinko. Päälle lämmin rantasauna. Täydellistä.

Täytyy Helsingin lähistöltäkin etsiä oikeasti hiljainen paikka juosta ja samoilla. Vaikka se sitten tarkoittaisi sitä, että ensin täytyy mennä autolla tai bussilla jonnekin tarpeeksi ison pusikon laitaan.