Tunnesyöppöjen avain, Dr Philin avain kaksi

Dr Phil kirjan toinen avain käsittelee tunnesyömistä ja tunteiden tervehdyttämistä. Minä olen ainakin osittain tunnesyöjä. Piristän itseäni ruualla kun väsyttää. Hoidan vihaa, ahdistusta ja epävarmuutta ruualla. Ilo ja juhla ovat myös ruokalistallani. You’ll feel it, I’ll eat it! En (ainakaan vielä) tunnista syömiseni taustalta mitään isoa psykologista ongelmaa. Mutta tunnistan kyllä tavan lääkitä tunteita ruualla. Tämä kirjan luku on monivaiheinen ja monimutkainen. Referoin siitä tähän vain itseäni puhutelleen kohdat.

Dr Phil esittää, että tapahtumat ovat vain tapahtumia ja niiden herättämät tunteet meissä ovat tulkintojamme tapahtumista. Eli ongelma ei ole tapahtuma itsessään, ongelma on tulkintani siitä. En ole kyllä ihan samaa mieltä. Esimerkiksi lähiomaisen kuolema on kyllä ihan universaalisti surullinen tapahtuma, minun ei sitä sellaiseksi, tai miksikään muuksi, tarvitse tulkita. Toki jotkin pienemmät tapahtumat ovat vain tapahtumia. Esimerkiksi muksujen keskinäinen riitä on vain melua, ei minun siihen tarvitse mennä tunteella mukaan. Sikäli allekirjoitan Dr Philin väitteen, että ongelma ei ole tapahtuma, ongelma on tulkintani tapahtumasta.

Tämän alustuksen jälkeen seuraa kirjassa erilaisia harjoitteita, joiden avulla tunteet tervehdytetään ja tunnesyöminen jätetään menneisyyteen.

Askeleessa yksi otetaan reaktiot hallintaan. Pyritään objektiivisesti arvioimaan tapahtumia ja opetellaan kiinnittämään jatkuvaa, aktiivista ja tietoista huomiota niihin reaktioihin, joita jokin tapahtuma käynnistää. Voin itse valita tapahtumien merkityksen.

Askeleessa kaksi haetaan ongelmiin aktiivista ratkaisua.  Ongelmatilanteessa ei pitäisi työntää ongelmaa syrjään, vaan hakea sille aktiivisesti ratkaisuja.  Luvun paras anti on toteamus ”Sitä paitsi yksikään näistä tilanteista ei parane sillä, että reagoit ahtamalla itseesi hillittömät määrät ruokaa. RUOKA EI OLE MIKÄÄN PATENTTILÄÄKE.” Tämä on niin totta ja tämän voisinkin kysyä itseltä seuraavan kerran, kun tekee mieli syödä tunteisiin, paraneeko tilanteeni siitä mitenkään, jos nyt syön tähän tunnetilaan. Ellei tunnetila satu olemaan nälkä, niin tuskinpa paranee.

Kolmas askel on hidastaa ajattelua tunneryöpyn hetkellä. Näin pääsen niiden ajatuspolkujen ja sen sisäisen puheen äärelle, saan niistä automaatioiksi muuttuneista ajatuksista niskalenkin, jotka väittävät ja oikeuttavat minulle tunteisiin syömisen.  Luku ohjaa ensin kuuntelemaan ajatuksia hyvin tarkkaan ja tietoisesti ja sitten kirjoittamaan ajatukset muistiin.

Neljännen askeleen saattoi arvatakin, siinä analysoidaan automaattiset, ylös kirjoitetut ajatukset ja hahmotetaan ne uudelleen. Tutut neljä ”totuus” kysymystä palvelevat tässäkin. Onko ajatukseni totta? Palvelevatko ne etujani? Edistävätkö ja suojaavatko ne terveyttäni? Auttavatko ajatukseni painonhallintapyrkimyksessäni? Tehtävän tarkoitus on tajuta, että juuri minä saan itseni tunnekuohuun, kukaan muu ei herätä minussa tunteita, joita en halua tuntea. Lisäksi harjoitus usein toistettuna korjaa sisäistä puhettani muotoon, jolla tunnesyöminen vähenee. Harvoinpa tunnesyömistä puoltavat argumentit kestänevät edellä esitetyt neljä kysymystä.

Askeleessa viisi tunteita työstetään riittävästi. Jos löytää jonkin kipukohdan sisimmästään, jonka vuoksi on aiemmin tunnesyönyt, niin nyt on aika reagoida asiaan. On käsiteltävä tunnetta siinä määrin perusteellisesti, että sen voi jättää taakseen. Kirja antaa tähän runsaasti ohjeita. En kokenut lukua oikein omakseni. En ainakaan vielä ole tunnistanut syömiseni taustalta mitään isoa psykologista ongelmaa.

Lopuksi kirjassa annetaan vinkkejä mitä voi tehdä syömisen sijaan tunnelatautuneessa tilanteessa rentoutuakseen. Voi esimerkiksi hengittää rauhallisesti syvään minuutin tai pari, kuunnella musiikkia tai liikkua.

Itselleni "avaimen" suurin anti tullee olemaan ajatusten hidastaminen ennen syömisen aloittamista. Jos ehdin ajatella asiaa, en varmaankaan syö ollenkaan tai ainakaan niin paljon tunteisiin. Sehän on ihan vain typerää. Lisäksi uskon, että muista rentoutumiskeinoista on varmasti apua. Akuutissa tilanteessa, kun kriisi on niin sanotusti päällä, voin hyvin ottaa minuutin tai pari aikalisää, jonka olen ennen käyttänyt sokerin lappamiseen suuhuni, siihen, että hengitän syvää palleahengitystä muutaman minuutin ajan ja rauhoitun. Tai jos minulla on enemmän aikaa ja suurempi stressi, niin voin laittaa musiikkia soimaan. Musiikkia itse asiassa jo keskiviikkoiltana kokeilinkin, klassinen pianomusiikki toimi stressinlievitystarkoitukseen oikein hyvin!