sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Viikkoraporttien loppu



Ei enää innosta kirjoittaa viikkoraportteja, siispä lopetan sen. Jatkan kuitenkin blogin päivittämistä laiskan pulskeasti. Pulskeasti todellakin. Oli nimittäin hieno suunnitelma laihtua kesällä puolisen kiloa viikossa. Olenkin lihonnut puolikiloa viikossa koko kesäloman ajan. Paino oli tänään pitkäaikaisessa huipussaan 85 kiloa! 


Tiedän kyllä mistä farkunnappi kiristää. Kesäloma ja ulkona syöminen, päivittäiset herkut ja jäätelöt. Ja tätä läskivalssia on vielä viikon verran luvassa. Sitten alkaa hiljalleen arki, vaikka epäilemättä elokuun helteet houkuttelevat syömään vielä jäätelöä… Täytynee vaihtaa mehujäähän.

Urheilunkin laita on ollut vähän niin ja näin, 3-4 treeniä viikkoon olen saanut mahtumaan. Olen antanut itselleni asiassa ihan reilusti armoa. Jos on viettänyt edellisen päivän jaloillaan 12 tuntia eri nähtävyyksissä ja aktiviteetissa, on ihan turha kuvitella repivänsä seuraavana päivänä treeniä. Kroppa tarvitsee aikaa palautua myös kevyemmästä rasituksesta.

Sykemittari osaisi kertoa, että viimeisen 30 päivän aikana olen juossut 10 tuntia 48 minuuttia, 76, 4 kilometriä ja harjoituksista 59% on ollut ”hard”. Asteikko: Easy, moderate, hard, very hard ja maximal.

Lisäksi olen tehnyt noin kerran viikossa lihaskuntotreenin kahvakuulilla ja oman kehon painolla.



Haaveissa ja suunnitelmissa on edelleen laihtuminen. Jospa arki sitten toisi siihen ryhtiä kun tämä loma oli nyt tällainen pullataikina.
Maisemaa ja makkaraa retkellä kesäloman alussa

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Viikkoraportti 63

Paino tänään 83.4 kg
+ 0,4 kg alusta :(

Ruokailut joinain päivinä mallillaan mutta toki mökkireissu runsaine ulkona syömisineen ja mummon tarjoamine pullineen vaikutti asiaan. Ei muuta kuin eteen ja alas...

Viikon liikunnat painottuen loppu viikkoon:
Ma-Ke Lepo (mökillä)
To: Juoksu, intervallit
Pe: Kahvakuulatreeni
La: Juoksu pk +venyttely
Su: Juoksu 7 km pk ja lopussa 3 km kovempaa.

Viikon haasteet:
Mökkiloma söi treeni-intoa kun siellä oli niin paljon kaikkea muuta toimintaa, vaikka toki upeat ulkoilumaastot ihan mökin ovelta.

Viikon positiiviset:

Jotain kuitenkin ehdin tehdä ja nyt loppu loman olen kaupungissa, niin treenit rullaavat taas paremmin.

Sain ostettu uudet juoksulenkkarit. Olin ihan tyytyväinen ostokseeni kunnes tänään kävin neitsyt juoksun niillä ja kotia tullessa huomasin lenkkariin ilmaantuneen uuden punaisen värin. Pikkuvarpaan kynsi oli kaivanut lenkillä kraaterin viereisen varpaan ihoon.

Tänään on muuten juoksun aloituksen kaksivuotispäivä. Silloin kaksi vuotta sitten olin aidosti todella hämmästynyt siitä, että pystyin juoksemaan. Kuvittelin myös, että kehittyisin ihan tosi nopeasti ja puolen vuoden päästä kirmaisin kympin tuntiin. Haha, nyt pystyn juoksemaan yhden kilometrin ajassa 5min 40 s, en kymmentä. Mutta hiljalleen, hiljalleen...


maanantai 3. heinäkuuta 2017

Viikkoraportti 62

Painosta ei tietoa. Olen mökillä.

Lomalle on löytynyt hyvä ateriarytmi: aamupala, lounas, välipala ja iltapala. Näillä pärjäämme koko porukka, pojat ja minä. Herkkuja on kulunut nyt lomalla, lähinmä välipalassa ja tietty kyläilypaikoissa. Yhdet juhlatkin järjestin, joissa sojeri esitti kyllä merkittävää osaa. Oli hauskaa. En kadu.

Liikunnat jäivät kahteen juoksulenkkiin, joista toinen pitkä matalilla sykkeillä ja toinen lyhyt jonka keskivaiheilla otin kilometrin spurtin joka taittui aikaa 5min 40 s, joka on uusi ennätykseni. Olen tästä hyvin ylpeä.

Muuten on tullut ulkoiltua päivittäin tuntikausia ja puuhailtua mökkihommissa.

Juhlat mökkirannassa.