Signaalien torjuntaa

Painonpudotushaasteen kolmas avain käsittelee ulkoisten syömiseen aktivoivien signaalien torjuntaa ja vähentämistä. Ideana on luoda ympäristö, jossa on mahdollisimman vähän ärsykkeitä laukaisemassa ruokahalua.

Nälkä on paras mauste, kuten sanonta kuuluu. Oikeassa nälässä melkein mikä tahansa ruoka on hyvää. Ihminen on siitä jännä kokonaisuus, että pystymme syömään myös oikean nälän yli ja ohi. Jos ruoka on tarpeeksi houkuttelevaa, se herättää meissä ruokahalun, joka on eriasia kuin nälkä. Ruokahalun herääminen ei vaadi nälkää, mutta sen tyydyttäminen vaatii usein syömistä, sillä elimistömme on jo askeleen edellä ja pelkkä herkullisen ruuan ajattelu lisää syljen eritystä, mahahapon eritystä ja insuliinin eritystä, sitä kautta aiheuttaen matalan verensokerin ja sitten onkin jo oikeasti nälkä.

Avaimen idea on minimoida ne ruokahalun herättäjät. Pyrkimys on syödä vain oikeaan nälkään. Ei siksi, että ruokateollisuuden mainosmies ovelasti on saanut lempielokuvaamme kohtauksen, jossa sankaritar syö jäätelöä sohvalla sydänsuruunsa.

Henkilökohtaisen ympäristön arvioinnissa sain kiinni seuraavat ärsykkeet (ärsykkeitä oli kirjassa pitkä lista, joista saattoi ruksia omansa): Syön kellon mukaan. Hoidan ruokaostokset (usein) ilman ostoslistaa. Tiettyjen ihmisten läsnä olo laukaisee syömiseni. Valmistan välipaloja lapsilleni. Olen perheessäni (käytännössä ja omasta halustani) ainoa, joka raivaa keittiön ruokailun jälkeen.

Ruokahaluani aktivoivat myös sisäiset iskut: Väsymys ja stressi, pahimpina.

Ulkoisista iskuista tunnistin seuraavat: Ruuan näkeminen, ajankuluminen (kellon mukaan syöminen), ruuan maku, tietyt paikat kodissani, muiden syömisen katseleminen, jonkun tarjoama ruoka, lomamatkat ja kutsut ja juhlat.

Tänään oli malliesimerkki sisäisestä iskusta: Olin väsynyt ja heittänyt juuri puolisoni lentokentälle. Viikonloppuna edessä on paitsi yritys pitää kaksi kuusivuotiasta tosi elämän Duudsonia hengissä myös 800 kilometrin ajomatka ainoana kuskina ympäri Itä-Suomea. Väsytti ja stressasi. Ja vanha ystäväni sokeri lohdutti. Ensimmäisenä söin kaapista muksulta ylijääneet hedelmäaakkoset, siitä jatkoin kaakaoon, kunnes sain pysäytettyä itseni painonhallinta kirjan edellisessä luvuissa esitetyillä avain kysymyksillä. Kertomukseni itselleni ei ollut ollenkaan totta. Ihan huomaamattani pyöritin päässäni automaattilevyä joka väitti, että koska olen näin väsynyt, en voi muuta kuin syödä. Totta hitossa voin muuta kuin syödä. Siivosin ja kuuntelin musiikkia, se rentoutti :D Ja nyt on koti siisti.

Ärsykkeiden torjuminen alkaa siitä, ettei pidä koskaan käden ulottuvilla naposteltavaa. Koti on siivottava herkuista. Jos muu perhe haluaa herkkuja, niin niille järjestetään erityinen paikka, jonne painonhallitsijalla ei ole mitään asiaa. Poissa silmistä, poissa mielestä. Lisäksi on tärkeää korvata vanha makutottumus uudella. Makean himoon esimerkiksi hedelmiä. Pikku hiljaa makuaisti ja tottumukset muuttuvat. (Enemmän uskon tuohon tottumusten muuttumiseen kuin makuaistin muuttumiseen. Sokeri koukuttaa niin hyvin, että vaikka kuinka olisi ollut sokerittomalla ruokavaliolla pitkäänkin, niin sokerihiirestä sokeri maistuu silti aina hyvältä. Ok, siitä voi tulla todella paha olo, jos elimistö ei ole pitkään aikaan saanut puhdasta sokeria, mutta hyvältä se silti maistuu).

Ja sitten kirjassa on askeleita, joilla ympäristöstä luodaan pettämätön.

Askel yksi; hävitä kotoa herkut, pikaruuat ja helpot (epäterveelliset) naposteltavat.

Askel kaksi: Tuo tilalle terveellistä ruokaa. Hedelmiä ja vihanneksia, täysjyvätuotteita, vähä rasvaista lihaa, sokerittomia juomia.

Askel kolme: Osta fiksusti. Tee ruokalista, käytä ostoslistaa, älä mene kauppaan nälkäisenä, lähetä joku muu perheestä ostoksille.

Askel neljä: Toiminta kodin ulkopuolella. Luo suunnitelma etukäteen näihin tilanteisiin. Tutustu ravintolan ruokalistaan netissä ja päätä jo kotona ja kylläisenä mitä tilaat. Jos ruoka on rasvaista syö vain pieni annos, skippaa alkoholi, keskity ihmisiin ja seurusteluun mieluummin kuin ruokaan.

Askel viisi: Siivoa vaatekaapit. Dr Phil kehottaa heittämään pois kaikki liian isoksi käyneet vaatteet sitä mukaan kun hoikistut. Näin ei voi ajatella mahtuvansa niihin vielä joskus, vaan on mahduttava aina jatkossa uusiin pienenpiin vaatteisiin. Psykologista takaporttia lihomisen mahdollisuudelle ei pidä jättää auki. On sitouduttava mahtumaan uusiin ”laihoihin” vaatteisiin.

Omaan elämääni näistä vinkeistä otan useamman. Pyrin jatkossa rajaamaan keittiön vain syömiseen ja syömisen vain keittiöön, mieluiten ruokapöydän ääreen. Muun perheen herkut erilliseen kaappiin, jossa ne eivät ole silmissäni. ”Lihavia” vaatteita olenkin jo vienyt Pelastus Armeijalle. Erikoistilanteiden ennakointi pääsee myös ToDo-listalle.