Nyt keskustelen itseni kanssa oliko tämä hyvä, huono vai tosi huono juttu. Järki sanoo, että ei ainakaan tosi huono. Treenaan tasooni nähden niin kovaa, että kevyempi viikko tai kaksi tekee välillä hyvää.
Silti mielenpieltä kaivaa pieni motkottava ääni, joka muistuttaa siitä, ettei kehity, jos ei välillä treenaa myös silloin kuin ei ihan kauheasti huvittaisi. Ääni maalailee (täysin epärealistisia) kauhukuvia siitä, kuinka tästä alkaa alamäki ja kohta en (muka) viitsi lähteä salille tai juoksemaan ollenkaan. Aina löytyy jotain muutakin tekemistä.
Tulevan viikon treenien varmoja nakkeja treenien suhteen on kolme: huominen valmennus, keskiviikon pitkä juoksulenkki ja torstain salitreeni töiden jälkeen. Avoimia kysymyksiä on myös kolme: Uskallanko huomisaamuna jättää pojat keskenään nukkumaan ja käydä aamulla juoksemassa vk-lenkin? Tohdinko tehdä saman lauantai aamuna ja tuleekohan mies sunnuntaina niin ajoissa kotiin, että pääsisin juoksemaan viikon toisen pitkän lenkin. Aika näyttää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti