torstai 11. elokuuta 2016

Kesän treeniohjelmasta

Kesän treeniohjelmaa on vielä kuukausi jäljellä. Pääsääntöisesti on mennyt hyvin. Yllätyksekseni olen pitänyt kaikista treeneistä. Alkuun ajattelin, että vauhtikestävyysjuoksut olisivat epämiellyttäviä, mutta niitäkin on ollut kiva tehdä. Huomaan juoksukunnon ja nopeuden selkeästi kasvaneen. Tänään aamulenkillä posottelin menemään 138 keskisykkeellä 7.7 km/h vauhtia. Askeleeseen on löytynyt uutta potkua ja nykyään saan jo  toppuutella itseäni, etten juokse liian kovaa syketavoitteisiin nähden. Tämä on uutta.

Eniten on tökkinyt punnerrus, joka rikkoi olkapään ja onkin nyt ollut tauolla heinäkuun puolivälistä asti. Askelkyykkyjä ja vatsoja olisi pitänyt tehdä kumpiakin 100 viikossa. Noin 50 kpl tulee helposti ja tähän olen tyytynyt. On toki ihan vain organisointi kysymys, että saisi ne loputkin 50 tehtyä. Treeniohjelma on kuitenkin muuten vetänyt niin hyvin, etten ole stressannut asiasta.

Lähes kaikkiin liikkeiseen olen lisännyt painoja pitkin kesää ja kiertoharjoittelu ei enää puuskututa ensimmäisten kertojen malliin. Ylpein itsestäni olen aina silloin, kun saan tuplatreenipäivät toteutumaan. Iloisin olen siitä, ettei olkapää vammassa kyse ollutkaan siitä, etten voisi nostaa 16kg kahvakuulaa tai harjoitella työntöjä painonnostotangolla. Toki 16 kg kuula painaa edelleen, mutta nousee kivuitta. Raskausongelmaan on luvassa helpotusta ihan vaan harjoittelemalla. Iloinen olen toki siitäkin, että olkapää on nyt korjaantunut. Ehkä sitä kohta uskaltaisi taas hieman punnertaa.

Hyvä ohjelma. Erityistä kiitosta useista lyhyistä treeneistä. Ne on ollut helppo toteuttaa vaikka aamuvarhaisella jos ei muualta ole aikaa löytynyt. Ohjelman hyvyyden huomaan myös kasvaneessa kunnossa, haastetta on ollut sopivasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti