Kiitollinen Vamentajalleni

Hölköttelin tänään aamulenkiksi hitaan 12 kilometriä. Tiet olivat jäässä mutta nastalenkkareilla sain hyvän pidon. Oli lumista, tuuletonta ja hiljaista. Kaunista. Juoksun parhautta alusta loppuun. Vielä kotiovella tuntui, että olisin helposti ravannut pari kolme kilometriä lisää. Vein pojat pulkkamäkeen heti suihkun jälkeen ja puhtia riitti sinnekin.

Tämä on yksi asia josta olen valtavan kiitollinen valmentajalleni. Hän opetti minut juoksemaan. Hän on rakentanut juoksuohjelman, jonka ansiosta juoksen nykyään 12 kilometriä kevyesti ja nautin jokaisesta askeleesta.

En juokse niin kovaa kuin haaveissani toivoisin. Vauhtia tärkeämpää on kuitenkin nautinto. Minä osaan ja pystyn juoksemaan. Nautin juoksemisesta. Vauhti tulee kyllä aikanaan. Juoksuryhmästäni yksi hyvin kiteytti asian:"Kaikki, jotka pystyvät juoksemaan kymmenen kilometriä ovat hyvässä kunnossa, ajasta riippumatta." Ja näinhän se todella on.

Toinen tämän viikon onnistuminen liittyi kahvakuuliin. Sain valmennuksessa tehtyä tempaussarjan kahdenkymmenen kilon kahvakuulalla. Olen suorituksesta niiiiiin ylpeä. En ikinä edes uskaltanut haaveilla, että tempaisin 20 kg kuulalla ja nyt se nousi kevyesti. Olen koko viikon saavutuksen jälkeen hymyillyt ihan hangon keksinä.

Ilman valmentajaani minulle ei ikinä olisi tullut edes mieleen kokeilla 20 kg kuulaa. Enkä olisi osannut rakentaa itselleni kuntopohjaa, jolla moinen suoritus olisi mahdollinen. Ja nyt olen tehnyt sen. Olen saavuttanut kuntotason, josta en osannut edes haaveilla.

Tässä tosin tulee toki vastaan nälkä kasvaa syödessä ilmiö. Nyt kun tuo tempauslasikatto on murrettu, osaan toki haaveilla jo muistakin painavammista kuulista.

Tämän kokolailla sekavan tekstin pointti on kuitenkin se, että olen valmentajalleni kiitollinen. Hän on kaivanut minusta esiin täysin uusia puolia (juoksijan!) ja rakentanut kehooni enemmän voimaa kuin ikinä uskoin mahdolliseksi (20kg tempaus!). Kiitos Valkku, olet paras!