Aikajänteitä

Aika on aika mielenkiintoinen asia. Viikot tuntuvat kuluvan hurjaa vauhtia ja vuodetkin aina vain nopeammin mitä vanhemmaksi tulen ja silti tulevasuuteen on vaikea hahmottaa kovin pitkälle. Usein sorrun ahnehtimaan ja kuvittelen, että jokin asia on nopeastikin saavutettavissa.

Yksi kestokuvitelmani on kuvitelma kyvystäni laihtua niin ja niin nopeasti tietyssä ajassa. Ja sitten toisaalta koska laihdutettavaa on edelleen melko paljon, niin en oikein saa kiinni, että toimia pitäisi juuri nyt, juuri tänään ja tällä aterialla tehdä ne fiksut valinnat. Sorrun syömään viimeisiä ehtoollisia ja manjana meininkiin. Mietin, auttaisiko tähän, jos ottaisikin ihan minipieniä tavoitteita. Kävisi päivittäin vaa’alla ja joka päivä päättäisi, että tänään, juuri nyt ja jokaisella tämän päivän aterialla teen hyvät valinnat, jotka vievät minua tavoitettani kohti.

Toinen aikahorisontti on treenit. Joskus tuntuu, että ne jylläävät pitkäänkin paikoillaan ja sitten yhtä-äkkiä tapahtuu edistystä. Esimerkiksi juoksu tuntuu usein samalta. Ja niin sen tietysti kuulukin tuntua, koska juoksen tietyissä syketavoitteissa, siten tunne on vuodesta toiseen sama, vaikka vauhti onkin parantunut. Oikein täytyy välillä muistuttaa itseäni, että kun aloitin juoksemisen pystyin juoksemaan 9’20min/km vauhtia peruskestävyyssykkeillä ja mummot pikku koiriensa kanssa KÄVELIVÄT minusta ohi. Nyt sentään useimmiten juoksen kaikkien kävelijöiden ohi, en kovaa, muttei minua nyt kuitenkaan enää kävellen ohiteta lenkkipolulla.

Hankin itselleni kolmen vuoden päiväkirjan treenien kirjaamista varten. Ajattelen, että siitä olisi hauska verrata missä on ollut vuosi sitten, kun väkisinkin samalle sivulle tulee vuoden välein merkintä. Näkisi kehityksen pidemmällä jänteellä.

Ja toki tähän loppuun on pakko kurkistaa tulevaisuuteenkin. Seuraavan vuoden aikana toivon lopultakin saavuttavani normaalipainon, pystyväni vetämään leuan JA juoksevani 10 kilometriä tunnissa. Kolmen vuoden aikajänteellä tavoitteenani on olla aina vain paremmassa kunnossa.