keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Milloin liikkeelle flunssan jälkeen?

Vitsinä voisi sanoa, että lääkäreistä patologit eivät lähde liikkeelle ennen kuin ovat täysin terveitä. He kun näkevät työssään ne liian aikaisin liikkeelle lähtenee sydänlihastulehduksen tappamat. Todella on olemassa riski, että jos liikkuu liian aikaisin flunssan aikana/jälkeen, niin voi saada sydänlihastulehduksen. Yliampuvin virallinen suositus, jonka olen nähnyt, on väittänyt, että flunssan jälkeen pitää levätä yhtä monta päivää, kun on ollut kipeänä. Eli ensin on kaksi viikkoa flunssassa ja sitten lepää kaksi viikkoa terveenä. Ei kiitos. Milloin sitä ihminen Suomen talvessa sitten liikkuisi. Olisi yhtä pienessä nuhassa olemista ja siitä toipumista koko talvi.

Itsellä on muutama nyrkkisääntö asiaan. Ja tämä koskee sitten vain minua. Muut puolestani levätköön kunnes ovat täysin terveitä. En koskaan urheile kuumeisena. En koskaan urheile, jos on pitänyt ottaa särkylääkettä. Kun urheilen kipeänä, kuuntelen ja kunnioita sykkeitä. En tee maksimisyketreenejä. On ihan selvää, että sykkeet nousevat tavallista herkemmin. Pitää vain urheilla tavallista rauhallisemmin. Urheilen pienessä yskässä ja nuhassa aivan hyvin.  

Viime viikon treenit jätin kokonaan välistä. Joka päivä tuli räkää kuin monsuunisadetta ja pystyssä (lue töissä) oleminen vaati ibuprofeenia onnistuakseen. Sunnuntaina olo oli sen verran kohentunut, etten enää tarvinnut lääkkeitä ja uskaltauduin juoksemaan rauhallisesti 3 km. Pidin sykkeet alle 135 bpm ja lopetin lenkin 3 km kohdalle, kun sykkeet lähtivät nousuun. Maanantaina kävelin töihin 4 km. Eilen valmennuksessa teimme kevennetyn treenin, jossa oli aina 20s töitä 10 s taukoa ja 4 minuutin välein 1 min taukoa. Tänään kävin juoksemassa kevyen viisi kilometriä. Sykkeet pysyivät kurissa ja haaveilin jo hetken lenkin pidentämisestä kymmeneen kilometriin, kunnes kurkkuun noussut limapallero muistutti, että olen vielä toipilas. Kurvasin kiltisti kotiin, vaikka sielua hieman kirpaisikin.


Pieni nuha on edelleen. Parantumaan päin kuitenkin. Onnellista kaltaiselleni endorfiininarkkarille on kuitenkin se, ettei tarvitse odottaa  nuhan totaalista loppumista ennen kuin pääsee liikkeelle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti