Viikonloppureissu oli tulossa ja itsenäisyyspäivä jo
piparein ja joulutortuin vietetty. Kauhea paini pääni sisällä sen välillä
yritänkö syödä jotenkin hillitysti ja järkevästi viikonloppuna vai annanko vaan
mennä tunteella. Ja sitten tein ihan tietoisen päätöksen, että olen mieluummin
pullukka kuin jätän herkuttelematta.
Olenko mieluummin pullukka? Olen ja en ole.
En ole, koska edelleen jos tulisi mahdollisuus olla vain
ihan hips ja vips normaalipainoinen, niin totta kai haluaisin olla. Olisihan se
kivaa. Voisi kyykätä syvään ilman että vatsa tursuaa reisille. Voisi juosta
hieman kovempaa jo tällä kunnolla. Moni sairausvaara olisi pienempi.
Olen mieluummin pullukka ja syön kakkuni koska kakku on
hyvää. Ja sitä parempaa se on mitä enemmän sitä saa kitusiinsa ahtaa. Aah sitä
ihanaa rasvan ja sokerin aiheuttamaa euforiaa. Juhlan tunnetta, kun istuu
ystävien kanssa pöydän ääressä ja saa koko ajan napostella jotain. Ikävä siinä
olisi istua vettä juoden ja porkkanatikkuja purren.
Onko tähän joku ratkaisu, sitä täytyy ihan pohtia. Opinko
joskus hoikkien ystävieni tavoin vain hieman närppimään herkkuja. Silleen, että
söin jo tänään yhden keksin, en kiitos nyt ota toista. Tai otan tästä
kakkupalasta nyt ihan vaan kaksi pikkulusikallista ja jätän loput vaivihkaa
lautaselle.
Mietin, miksi se on mulle niin vaikeaa. Varmasti sitä
arvostaisikin sitä herkkuhetkeä enemmän kuin se olisi rajattu ja harvinainen. Arjessa mulla on asiaan ihan toimiva sapluuna.
Viime viikolla jo arkipäivinä se toteutuikin. Mutta ihan sama mitä syö arkena,
jos viikonloppuna vetää tsiljoona miljoona kaloria. Siinä äkkiä hukkuu
arkiviikon nipistetty -700 kcal energiavaje muutamaan herkkusatsiin.
Hieman vaikea koota laihdustusmotivaatiota näin joulun alla.
Tarvitseeko, onko pakko. Jos nyt vain pidän arjen siistinä, treenaan
suunnitelman mukaan ja palaan ruotuun uutena vuotena miljoonien muiden kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti