Paino tänään 79.8kg. – 0.4 kg viikossa, -3.2 kg alusta, -1.0
kg elokuussa.
Ruokailut sujuivat ihan ok. Herkkuja meni hieman enemmän
kuin suotavaa ja marjoja hieman vähemmän kuin päivittäin.
Viikon toteutuneet treenit:
Ma lepo
Ti Juoksu 3km vk +
Valmennus (perusvoima)
Ke Juoksu 12 km pk
To Kiertoharjoittelu
Pe lepo
La juoksu vedot + kotijumppa
Su Kävely 3 tuntia (Camino treeniä)
Viikon positiiviset:
Hyvä ehyt treeni viikko. Sain tehtyä yhden aamutreeninkin
vastoin kaikki odotuksia.
Viikon haasteet:
Herkut edelleen. Selkeästi on laitettava motivoinnin suhteen
kovemmat panokset piippuun. Seuraavalla viikolla jos onnistuin ruokailujen
suhteen 7/7, niin saan käydä ostamassa vaellussadeviitan.
Elokuussa treeniä tuli 21 päivänä, joista viitenä päivänä
tein tuplat eli kaksi treeniä päivään. Kaikkiaan siis treenikertoja 26 kpl.
Hyvä ja ehyt kuukausi treenien puolesta. Painonkaan suhteen ei voi olla
tyytymätön, pääsin uudelle kymmenluvulla ja paino näyttää kivasti asettuneen
siihen. Saan yhä useammin pysäytettyä itseni ennen kuin syön liikaa. Oppimista on tapahtunut ja se on tärkeää,
Tällaisen juoksujuomarepun hankin eilen. Nyt ei ole pitkätkään lenkit enää nesteytyksen puolesta ongelma!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti