Pelotta treenaamisen taito

Rajat, joita piirrän itselleni, ovat oman pääni sisällä. Monet piirtämistäni rajoista ovat turhia, jopa haitallisia. Etenkin treenatessa törmään siihen, että ääni pääni sisällä kuiskailee kaikenlaista turmiollista. Saatan epäillä pystynkö, pelkään loukkaantumista, varon voimien loppumista kesken harjoituksen. Useimmiten arkailen aivan tyhjän vuoksi.

Joskus, kun valmentaja ehdottaa jotain mielestäni aivan pähkähullua, vaikkapa 20 kg kahvakuulan rinnallevetoja, on ensimmäinen ajatukseni sanoa ei. Olen tietoisesti opettellut nielaisemaan tuon ensimmäisen ein. Olen harjoitellut hymyillen sanomaan kyllä, tai ainakin reippaalla äänellä, että kokeillaan! Palkintona pelottomuudesta on lähes aina ollut onnistuminen. Monista treeneistä olen poistunut naama hangonkeksi hymyssä, leijaillen 5 cm maan pinnan yläpuolella. Uskalsin ja onnistuin!

Olen myös ajatellut mitä pahimmillaan voi tapahtua. Onko loukkaantumisen riski suuri ja todellinen. Vai käykö vain niin, etten sitten saa painoa ilmaan ja siinä se. Ensimmäisen kerran kun treeniohjelmassa luki: "Juoksu, vauhtikestävyys, 60 min, keskisyke 150 bpm," epäilin pystyisinkö. Päätin yrittää ja rauhoitin sisäistä hermoilijaani pakkaamalla taskuun kotiavaimen lisäksi 50 euroa ja bussikortin. Tulisin sitten maitojunalla kotiin, jos hyytyisin kesken matkan. Oikeasti jaksoin, ei tehnyt edes mitenkään kovin tiukkaa. Olin juoksun jälkeen aivan polleana onnesta! Saavutuksen tunne oli mahtava.

Niinpä aina jatkossakin, kun jokin suoritus meinaa pelottaa kuiskaan itselleni: "Drop every fear. Take every chance!" Saavutusten taika elää tuossa sloganissa. Siinä, että uskallan kokeilla asioita, joihin en aluksi usko pystyväni.

kuva täältä